|
MAITLAND-TERAPIA
Australialaisen
Geoff Maitlandin kehittämä Maitland konsepti on
fysioterapeuttien keskuudessa ehkä maailmassa laajimmalle
levinnyt manuaaliterapian muoto. Erityisesti anglosaksisten,
englanninkielisten maiden fysioterapeutit tutustuvat tähän
konseptiin jo peruskoulutuksessaan. Geoff Maitland kehitti
50-luvulla oman metodin jossa perusajatuksena oli, että pelkillä
manuaalisilla tekniikoilla ei pääse kovinkaan pitkälle, koska
tärkeämpää on se miten potilaan tutkii ja mihin johtopäätöksiin
on haastattelulla ja kliinisellä tutkimuksella päätynyt.
Maitlandin mukaan manuaaliterapialle on tyypillistä kliininen
ajattelumalli.
Maitland
konseptissa käytettyjä peruskäsitteitä ovat ”brick wall”,
mobilisoinnin asteet, liikediagrammi sekä ”assesment-reasssesment”.
Kahden viimeisen vuosikymmenen aikana Maitland konseptiin on lisäksi
tullut mukaan kliininen päättely (clinical reasoning).
Maitland-konseptissa
huolellisen tutkimisen merkitys korostuu entisestään. Potilas
ja hänen kuvaamansa tuntemukset ovat keskeisessä asemassa.
Tarkka oirekuvan muodostaminen on tärkeää ja siihen käytetään
aikaa. Näin saadaan kuva kudoksen ärtyvyydestä, tilan
vaikeusasteesta, muodostetaan oletuksia, mistä voisi olla
kysymys sekä yritetään löytää vastaavia löydöksiä (comparable
signs) kliinisessä tutkimisessa. Maitlandin mallin mukaisessa
teoriassa diagnoosilla ja kliinisillä löydöksillä ei ole
paljoakaan tekemistä toistensa kanssa. Tätä teoriaa nimitetään
kivimuuriksi (Brickwall).
Objektiivisessa
tutkimuksessa pyritään löytämään liike tai asento, jolla
saadaan potilaan oireet esiin. Kyseisiä "asteriskeja"
käytetään hoidon kuluessa uudelleen arvioinnissa (reassessment).
Arviointia tehdään hoidon kuluessa toistuvasti.
Hoitotekniikkoina käytetään joko passiivisia fysiologisia
mobilisointeja (liikkeet, jotka myös aktiivisesti mahdollisia)
tai nk. passiivisia aksessoorisia mobilisointeja (liikkeet,
joita potilas ei itse voi tehdä) tai edellisten yhdistelmiä.
Maitland-konseptin
pääelementit:
1)
Sitoutuminen potilaaseen (potilaan hoitoon)
2)
Ajattelutapa ja kliinisen näytön ensisijaisuus
3)
Toistuva arviointi ja analyyttinen arviointiprosessi
4)
Tutkiminen
5)
Passiiviset liiketekniikat
|